Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kuvaile itseäsi.
Olen pieni ja tarvittaessa pippurinen elämän realisti. Yritän aina olla iloinen ja elämänmyönteinen, mutta ei se tietysti aina onnistu. Asun Pihlajavedellä, ja perheeseeni kuuluu mies ja viisi 12–21-vuotiasta lasta.
Onko sinulla lempinimeä?
Ei ole.
Kauanko olet ollut seurakunnassa töissä?
Tasan vuoden. Aloitin kesäkuun 2023 alussa ”kesätyttönä” Isohiekan keittiössä.
Työnimikkeesi seurakunnassa? Mikä on yllättävin työtehtävä, joka työnkuvaasi sisältyy?
Olen Isohiekan leirikeskuksen keittiöstä vastaava emäntä. Työnkuvani on todella monipuolinen: Kesällä aikani kuluu pitkälti kauhan varressa, mutta tietokoneen ääressäkin jokunen tovi tulee istuttua tilauksia ja muita kirjallisia töitä tehden. Syksyllä kun leirielämä rauhoittuu, siirryn Kamanan keittiöön ja puhtaanapidon tehtäviin. Yllättävin työtehtävä, mikä ensimmäisen vuoden ajalle sattui, oli muutto Kamanaan ja sinne keittiön suunnittelu yhdessä pääemäntä Maija-Liisan kanssa.
Mistä pidät työssäsi eniten?
Asiakaspalvelusta, ihan peruskeittiötyöstä, organisoinnista ja suunnittelusta.
Oletko aamu- vai iltaihminen? Entä kissa- vai koira-?
Aamuihminen, koska aamulla saan parhaiten aikaiseksi. En ole erityisesti kissa- enkä koiraihminen, mutta sanon kissaihminen, koska meillä on kissa.
Mikä sinusta on seurakunnan tärkein tehtävä?
Olla ihmisiä lähellä ilossa ja surussa. Levittää uskoa, toivoa ja rakkautta hyvällä maailman pahuutta vastaan.
Lempipaikkasi Keuruun seurakunnan alueella (koti poisluettuna)?
Metsäpolku, ihan missä vain.
Mikä on parasta kesässä?
Luonto, linnun laulu, laineiden liplatus, nuotion räiske ja mitä näitä nyt on…
Varhaisin muistosi kirkosta tai seurakunnasta?
Kyllä se on varmaan Helkan pitämä päiväkerho Pihlajaveden seurakuntatalolla.
Millaisesta musiikista pidät?
Suomenkielisestä ”pop-iskelmästä”.
Mistä haaveilet?
Juuri nyt tietysti kesälomasta.
Mitä harrastat?
Lenkkeilyä ja satunnaisia metsätöitä. Metsätöitä harrastin ennen enemmänkin, mutta nyt työt vähän rajoittavat harrastusta. Ehkä vielä joku kaunis päivä…
Mitä teet, kun huomaat olevasi stressaantunut?
Kyllä tähänkin vastaus on se lenkille lähteminen. Ystävän kanssa sinne poluille jää aika paljon asioita mielen päältä.
Terveisesi Keuruun seurakunnan nettisivuilla vierailijalle?
Lähtekää mukaan seurakunnan tapahtumiin. Oikein ihanaa kesää kaikille!
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä